Kauniin kevätpäivän kunniaksi suhasin Söderkullan radalle katsomaan paljonko lunta vielä on maassa.

Ja olihan sitä. Monin paikoin polviin asti. Kolme ensimmäistä rataa olisi pystynyt heittämään, mutta häpeäkseni täytyy tunnustaa että tänään ei löytynyt tarpeeksi asennetta. Kuvassa kolmosväylän kori ja nelosen tii.

T-Jetin keula siis kohti Haikon Kartanoa, siellä on ainakin yksi kori niin lähellä kävelytietä, että eiköhän siellä muutama puttireeni ainakin onnistu.

Ja kyllä vain. Väylän seitsemän kori on tosiaan kävelytien varrella, ja tässä oli mainio putata. Puolentoista metrin polun tieltä kun tallasi korille, oli kiekkojen nouto korista nopeaa.

Frisbeegolf foorumilla on viestiketju jonka otsikko kuuluu: 100 puttia 10:stä metristä. Olen ajatellut, että minä en saa yhtään sisään kympistä. Kolmessa metrissä alkaa jo tökkiä. Ja nämä foorumin gurut laittavat 70 ja jopa 80 sisään sadasta putista. Käsittämätöntä!

Puttailin n. 150 kertaa eri pituuksia, ja kyllähän se rutiini alkoi löytymään. Kolmen sarjoissa kiekkoja heitin, ja viiden metrin putit tulivat jo vuorenvarmoiksi. Kuudesta ja seitsemästäkin metristä, ihme kyllä, sain useampia kolmen kiekon sarjoja sisään. Yksi satsi meni jopa yhdeksästä metristä. Eli kympin putistakin on toivoa.

Hienoa oli myös todeta se, että harjoittelu maistui todella hyvältä. Toinen (vielä ainakin se "isompi") harrastukseni, Subbuteo Pöytäjalkapallo, on minulle harjoittelun suhteen hyvin nihkeää. Rakastan pelaamista, mutta reenaus ei vaan maistu. Ja sanonta, että vain lahjattomat reenaavat, ei ole hyvä tekosyy. No, siksipä en kai siinä(kään) lajissa pärjääkään.

Puttiharjoittelu yhdistettynä ulkoiluun aurinkoisessa merenrannassa, loistava tapa aloittaa päivä. Toivottavasti kevät ei vielä tule, että ehtii useamman kerran reenailemaan...